Työkaverillani Tiinalla on vakkarifani. Keski-ikäinen, hoikka silmälasipäinen mies, joka lähestyy häntä sinnikkäästi, vuosi vuoden jälkeen. Kauppajonossa, kadulla ja yleensä, baarissa. Tiina on tyttömäinen, hoikka nainen, jonka olemuksesta välittyvät samaan aikaan herkkyys ja lujuus. Hän saa helposti muiltakin miehiltä huomiota. Vakkarifani seuraa häntä samaan paikkaan sattuessaan. Katselee etäältä ja kiertelee. Jossain vaiheessa hakeutuu seuraan. "Ai sinäkin vaihdoit tänne tuolta Kulmakuppilasta. Tulitko bändiä katsomaan?" Useimmat Tiinan ystävätkin jo tunnistavat tämän tyypin, eivätkä antaudu pidempään keskusteluun. Joskus joku ei tunne, tai muista häntä. Keskustelu voi edetä kummallisesti. "Kun olet niin kaunis, niin voitaisiin tavata joskus", sanoo Vakkarifani Tiinalle. "Mikä ihmeen syy se on tapaamiselle?", ihmettelee Tiinan ystävä ääneen.

Vakkarifani on ruskettunut talvellakin, ehkä hän käy golffaamassa Turkissa. On virkamies, jonka pitkä ja kapea leipä ja visu elämäntapa takaavat mukavuutta sopivasti. Ei lapsia, eikä aiempaa avioliittoa, koska unelmien nainen ei ole vastannut kosintaan myöntävästi. Hän pukeutuu siististi ja konservatiivisesti suoriin housuihin ja kauluspaitaan. Hymyilee epävarmana, tökkii sanoillaan, kokeilee josko nyt kymmenen vuoden jälkeen onnistuisi. Liikehtii levottomasti kuin kärppä. Ja pakenee nopeasti, kun huomaa, ettei tilanne etene. Vetäytyy seinustalle suojaan pylvään viereen. Jatkaa tarkkailuaan etäisyyden päästä. Onko hän ylpeä rohkeudestaan? Iloitseeko hän kohdalle vahingossa osuneesta katseesta? Vai tunteeko olonsa surkeaksi torjutuksi tulemisesta? Hän kuitenkin juo tuoppinsa loppuun, tilaa uuden. Ja lähestyy toista ihanaa naista.